Vitux-Män was here

Vitux-Män, tuo savolaesten Ihmemies, on viime aikoina lehautellut viittaansa meillä päin. Ehkä varsin voimakas savokarjalainen sukurasitukseni houkuttaa kyseisen tyypin ovemme taakse säännöllisin väliajoin. Raportti alla.

Ensin tuli tuo hoitopaikkasählinki, ks. edellinen postaukseni. Tehtiin hakemus uusiin paikkoihin, kohdennetusti kahteen läheiseen ryhmikseen, mutta niihin on todella pitkät jonot ja ei varmaan ennen syksyä ole realistista saada sieltä paikkaa. Tänään sain tiedon että Leijonapojan hoitaja olisikin jo ensi viikolla palaamassa töihin, mikä olisi tietysti periaatteessa todella hieno juttu. Olen kuitenkin vähän skeptinen asian suhteen. Hänen perheessään on nyt alkuvuodesta ollut äärimmäisen rankka tilanne kuolemantapauksen johdosta, ja minun on vaikea uskoa että hoitaja olisi ihan kykenevä vielä työhönsä. Ehkä jossain toimistotyössä voi välillä vaan luhistua ja itkeä, ja sitten koettaa jatkaa työntekoa, mutta pienten lasten kanssa pitää olla koko ajan myös henkisesti läsnä ja käyttäytyä suht normaalilla tavalla, siis lapsen näkökulmasta normaalilla. Kaksivuotias ei takuuvarmasti pysty ymmärtämään miksi hoitaja on välillä iloinen ja välillä kyynelissä. Ja viime hetken aamuperuutukset eivät ole kovin kivoja. Joten pidämme mummot edelleen hoitovalmiudessa. Jospa se perhepäivähoitaja viimeistään äitiyslomani alkuun mennessä voisi tehdä ainakin valtaosan ajasta töitä, niin saisin vähän nukkua ja laitettua kotia rauhassa valmiiksi ja poika saisi jotain muutakin virikettä päiviinsä kuin väsähtäneen ja vihaisen äidin ja samat dvd:t päivästä toiseen.

No sitten tämä oma vointi. Huimaa, uuvuttaa, väsyttää, rintaan pakottaa, henkeä ahdistaa, kuvottaa, leposyke on korkea, joka paikkaa särkee. Viimeisin on liitoskipuja (jotka muistuttavat olemassaolostaan joka jumalan kerta kun yöllä käännän kylkeä) ja yleistä rapakuntoa. Ensin kuvatut oireet ovat erittäin todennäköisesti sitä, että iso maha painaa lantioon niin, että jo kertaalleen yhdessä raskaudessa löystyneet kudokset, mukaan luettuina laskimot, eivät nyt toistamiseen entistä löysempinä ja entistä kovemman paineen alla oikein pysy muun kropan menossa mukana. Verenpaine on aika matala ja syke melkein koko ajan yli 90, siis levossa ja kotona eestaas tassutellessa. Vaaraton mutta oi niin perkeleellinen vaiva. Onneksi on sukulaislääkäri, jolle voin soittaa ja kysyä pikakonsultaatiota puhelimessa, eikä tarvitse varmuuden vuoksi lähteä viikonloppuyönä tk-päivystykseen juoppojen ja yrjötautisten sekaan jonottamaan vaan kuullakseen, että kaikki kokeet on ok ja että ei pitäisi tulla terveenä kuormittamaan päivystyspalveluja. Tähän vaivaan auttaa nyt ensi hätään lepo ja jalkojen nostaminen ylös ja pidemmällä aikavälillä kohdun paineen poistuminen eli vauvan syntymä. Pari kuukautta vielä pitäisi jaksaa. Tänään on vähän parempi päivä voinnin suhteen mutta olen kyllä alkanut epäillä omaa jaksamistani vielä nämä viimeiset työssäkäyntiviikot. Sairasloma ei ole kiva vaihtoehto mutta jossain vaiheessa ilmeisesti ainoa vaihtoehto.

Anoppi. Mitä tästä nyt sanoisi. Henkilö, jolle koirat ovat tärkeämpiä kuin lapsenlapsi. Rivien välistä ymmärsin, että anoppilassa hoidossa ollessaan Leijonapoika on läpsinyt koiria ja muutenkin käyttäytynyt ihan iänmukaisesti eli ollut aika ärsyttävä. Olen varta vasten sanonut että lasta saa ja pitää komentaa ihan reippaasti, se on paitsi järkevää myös toivottavaa. Anoppia selvästi ärsyttää se, että koirat säpsähtelevät kun joutuvat energisen kaksi- ja puolivuotiaan tulilinjalle. Jos nyt todella on niin että anopin mielestä poika on siellä liikaa (1-2 päivää viikossa), mikä aiheuttaa koirien psyykelle pysyvää haittaa, niin mielelläni kuulisin tämän ihan suoraan, että asiasta voidaan sitten sopia aikuisten tapaan puhumalla. Eikä niin, että kuulen miehen kautta jotain, minkä hän on kuullut isältään, joka ehkä ymmärsi asian olevan jollain tavalla. Voi prkl. Myös nämä meidän yleiset kasvatusperiaatteet (halutaan kaksivuotiaalle mieluiten se perhepäivähoito eikä isoon päiväkotiin mm. sairastelun takia) tuntuvat nyt hiertävän rouvaa ihan urakalla mutta mitään ei voi suoraan sanoa.

Duuni. Tykkään uudesta työstäni enkä haikaile vanhaan, moni asia on paremmin ja toimenkuva on oikeasti inspiroiva ja mielenkiintoinen. Mutta millainen esimies on ihminen, joka on juuri itse palannut töihin äitiysvapaalta ja laittanut kymmenkuisensa tarhaan, ja nyt kovaan ääneen mainostaa työpaikalla, että se on kyllä hänen mielestään ainoa oikea ratkaisu työelämän kannalta? No hänelle se varmaan on ja se asia ei minulle kuulu, mutta esimiesasemassa (ja yrityksen omistajana ja toimitusjohtajana) tulisi ymmärtää hyvän esimiestavan periaatteet. Ei ole kiva kuulla toiselta raskaana olevalta kollegalta, kuinka hänelle on kerrottu, millainen menoerä me kaksi mammaa firmalle olemme, ja kuulla isossa palaverissa pomon suusta, että toivottavasti et sitten ole monta vuotta pois töistä kun semmoinen olisi tosi huono juttu firman kannalta. Kuulemma pomon mielestä Suomen lainsäädäntö on ihan vinksallaan, kun äitiysloman ajalta kertyy meille lomaa, joka pitää maksaa. No niin joo, ei ole mun säätämä laki, pahoittelen. Se nyt vaan on niin, että äitiyslomat ovat ihan normaalia HR-toimintaa ja niistä aiheutuu aina jotain kuluja, vaikka firma ei maksaisi euron latia palkkaa vapaiden ajalta. Minulta on myös tiedusteltu, voisinko tehdä viimeiset viikot töitä pelkällä läppärillä, kun erillinen näyttö pitäisi saada vapautettua toiselle käyttäjälle, olenhan sentään kohta jo jäämässä pois joten uusia ei kannata ostaa tilalle. Ei muuta kuin viisikymppisiä sinkkumiehiä sitten vaan palkkaamaan niin eivät varmasti jää vanhempainlomille. Esimieheni ei myöskään ole tullut ajatelleeksi sitä, että hänen oma juuri päättynyt perhevapaansa oli oikeastaan aika haitallinen minun perehdytysjaksoni kannalta ja on ollut osasyynä siihen, että moni asia on jouduttu hoitamaan vasemmalla kädellä tai jopa melkein jalalla, kun käsiä ei yksinkertaisesti ollut tarjolla.

No niin. Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti. Ensi kerralla kirjoitan jostain positiivisemmasta! Heti alkuun tähän keksin sen, että meidän perheessä EI ole ollut influenssaa tai noroa. Ja se on hyvä se.